
Kahvilan tarina
Annan historia
Annan kahvilassa historia ei ole vain seinillä olevia valokuvia. Se saa elää tämän päivän kohtaamisissa, kahvipöydissä, tuoreissa leivonnaisissa ja vanhan puutalon tunnelmassa. Ehkä juuri siitä Annakin olisi pitänyt – ihmisistä saman pöydän ääressä, hyvästä tarjottavasta ja tarinoista, joita kerrotaan eteenpäin.
Kauppaneuvoksen tytär
Anna Mustonen
Vuonna 1870 Antti J. Mustonen rakennutti Joensuun keskustaan komean puutalon perheensä kodiksi. Tässä talossa, nykyisessä Taitokorttelin Mustosen talossa, pieni Anna vietti lapsuuttaan.
Anna Mustonen syntyi Joensuussa vuonna 1866 kauppaneuvos Antti Juhana Mustosen perheeseen. Hänen lapsuutensa oli hyvin erilainen kuin useimpien 1800-luvun joensuulaisten lasten. Isä oli aikansa merkittäviä liikemiehiä, ja perhe eli vauraasti. Annan säilyneiden muistelmien kautta talo herää jälleen eloon. Hän kertoo porvarisperheen arjesta ja juhlista, kodista ja puutarhasta, sukulaisista ja tuttavista sekä matkoista, joita varakkaalla perheellä oli mahdollisuus tehdä aina Keski-Eurooppaan saakka. Annan lapsuus muuttui kuitenkin äkisti: isä kuoli vuonna 1877 Annan ollessa vasta kymmenvuotias.
Anna ja Tommy
Aikuiseksi varttuneen Annan elämä vei Utraan, missä hän tutustui englantilaiseen insinööriin Thomas ”Tommy” Bamfordiin. Thomas työskenteli Utran sahojen hoitajana, ja kohtaamisesta alkoi Annan ja Tommyn rakkaustarina. Kauppaneuvoksen tyttärestä Anna Mustosesta tuli Anna Bamford. Perhe-elämä toi Annalle iloa mutta myös surua. Hänen muistelmansa kertovat ajasta, jolloin sairaudet saattoivat muuttaa perheen elämän hetkessä, ja lasten menettäminen oli todellinen osa elämää. Vaikeuksien keskellä Annasta välittyy lämmin ja vahva persoona – nainen, jolle koti, perhe ja läheisistä huolehtiminen olivat tärkeitä.
Anna jätti jälkensä Joensuuhun
Anna ei ollut vain kauppaneuvoksen tytär tai englantilaisen insinöörin puoliso. Hän vaikutti myös ympärillään olevaan yhteisöön. Anna teki aloitteen Utran kirkon rakentamisesta. Vaikka hän ei itse päässyt osallistumaan kirkon vihkiäisiin, hänen yhteytensä kirkkoon jäi elämään: Annan kirkolle lahjoittamia kirkkotekstiilejä on säilynyt. Käsityöt muodostavatkin kauniin yhteyden Annan ja nykyisen Taitokorttelin välille.
Joensuusta maailmalle
Utran sahojen toiminnan päättyminen muutti jälleen perheen elämän. Anna perheineen muutti Helsinkiin ja myöhemmin Albergaan. Lopulta maailmanpolitiikka puuttui heidän elämäänsä. Ensimmäisen maailmansodan aikana Ison-Britannian kansalaisia kehotettiin lähtemään Suomesta. Englantilaisen Thomas Bamfordin perhe joutui muuttamaan Englantiin. Joensuussa syntynyt kauppaneuvoksen tytär kuoli Englannissa vuonna 1947. Hänen tarinansa ei kuitenkaan kadonnut. Anna kirjoitti muistojaan ruotsiksi ja englanniksi. Ne säilyivät suvun hallussa vuosikymmenten ajan, kunnes vuonna 2021 Sirpa Sulopuisto käänsi ja kokosi aineiston kirjaksi Annan albumi – Kauppaneuvos Mustosen tyttären tarina. Muistelmien ansiosta Anna kertoo meille edelleen, millaista elämä Mustosen talossa oli yli 150 vuotta sitten.



Kahvilan vaiheista
tähän päivään
Taitokorttelin Mustosen talossa on kohdattu ihmisiä jo yli 150 vuoden ajan. Nyt kohtaamiset jatkuvat Annan kahvilassa.
Joensuun sydämessä, Taitokorttelin vanhassa puutalomiljöössä, seisoo Mustosen talo. Kauppaneuvos Antti Juhana Mustonen rakennutti talon vuonna 1870 kodiksi perheelleen ja palvelusväelleen. Yli sata vuotta myöhemmin vanha kauppaneuvoksen koti sai uuden elämän osana Taitokorttelia.
Kun Taito Pohjois-Karjala ry ryhtyi 2000-luvulla rakentamaan Taitokorttelista käsityön, kulttuurin ja kohtaamisten paikkaa, myös Mustosen talo kunnostettiin uuteen käyttöön. Kahvilatoiminta aloitettiin vuonna 2006 talon historiaa kunnioittaen Kauppaneuvoksen kahvilana. Nimi oli kunnianosoitus talon rakennuttajalle, kauppaneuvos Antti Juhana Mustoselle. Kahvilasta kasvoi vuosien aikana tärkeä osa Taitokorttelia – paikka, jossa joensuulaiset, matkailijat, käsityön ystävät ja korttelin tapahtumavieraat ovat istahtaneet saman pöydän ääreen.
Vuonna 2026 kahvilan tarina saa uuden luvun ja uuden nimen: Annan kahvila.
Anna ei ole keksitty hahmo, vaan osa talon todellista historiaa. Anna Mustonen oli kauppaneuvos Mustosen nuorin tytär, jonka kautta voimme kurkistaa Mustosen talon elämään 1800-luvulla. Hänen muistiinpanonsa ovat säilyttäneet tietoa perheen elämästä ja aikakaudesta, jolloin tämä talo oli vielä koti. Siksi Anna tuntuu luontevalta henkilöltä kuljettamaan kahvilan tarinaa seuraavaan aikaan.
Annan kahvila yhdistää vanhan ja uuden. Kauppaneuvoksen kahvilan historia ei katoa nimenmuutoksen myötä, vaan jatkuu uudesta näkökulmasta. Kauppaneuvoksen rinnalle nostetaan nyt talossa elänyt Anna ja tavallinen elämä: koti, vieraanvaraisuus, yhdessäolo ja saman pöydän ääreen kokoontuminen.

Ainutlaatuisia tiloja erilaisiin tilaisuuksiin
Annan kahvilan useat huoneet muodostavat kauniin ja kodikkaan kokonaisuuden, jossa vanhan puutalon henki luo ainutlaatuista tunnelmaa. Tämä tarjoaa upeat puitteet erilaisille tilaisuuksille kokouksista juhliin. Olipa kyseessä perhejuhlat, muistotilaisuus tai muutaman hengen kokous, Annan kahvilan tilat muuntuvat käyttöösi tarpeittesi mukaan.
Tutustu ja varaa tilojaAnnan kahvila – historiaa, kauneutta
ja hetkiä, jotka saavat viipyä